10. maaliskuuta 2012

Kakku päivässä pitää linjat kunnossa

Huh huh.... Onpas ollut päivä. Mutta oikein kiva sellainen. Toinen kokkausvapaa päivä tuntui ihan kummalliselta. Mun vihjailut ulkona syömisestä oli mennyt perille ja pääsin syömään taivaallisen hyvää kebabia. Vaikka jonottaa pitikin, niin oli se sen arvoista. Jos Seinäjoella poikkeatte, niin El Cebo on kebabtaivas (vinkvink...) Tänään ei oikein innostanut mikään ravintolassa istuskelu, vaan just tuollainen kebab oli paikallaan. Ja päälle vielä kunnon Irish coffee. Vietiin poika muutamaksi tunniksi mummolaan ja neiti onkin jalkkisturnauksessa Piispalassa niin ei tarvinnut niidenkään syömisistä murehtia. Ette usko, kuinka omituiselta tuntui syödä ihan kaikessa rauhassa.

Mutta enhän mä ihan toimettomana osannut olla. Kaivoin hyllystä mumma-vainaalta jääneen Seuran herkut-kirjan. Kirja on vuodelta 1994 ja siihen on kerätty Seura-lehdissä olleita ruokaohjeita. Mä oon kovasti tykästynyt tuohon kirjaan. Siinä kun on ohjeita laidasta laitaan ja ainakin ne mitä oon testaillut, ovat olleet todella hyviä. Nyt päätin tehdä semmoista appelsiinin makuista kahvikakkua. Vielä en tiedä miltä kakku maistuu, kun tuo on vielä uunissa. Taikina ainakin oli hyvää. Jännitän vaan, että pysyykö kakku vuoassaan, kun ajatuksissani lykkäsin taikinan turhan pieneen kakkuvuokaan. Enkä jaksanut enää vaihtaakaan. Ja sitten ohjetta kehiin....

Appelsiinin makuinen kahvikakku

200g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl appelsiinimarmeladia

  Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos sekä marmeladi vaahtoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti