28. huhtikuuta 2012

Hunajantuoksua

Eilen käytiin pyörähtämässä eurooppalaisella ruokatorilla, joka on vallannut muutamaksi päiväksi meidän kaupungin muuten niin onnettoman hiljaisen torin. Voi niitä tuoksuja ja ihania herkkuja, mitä tarjolla oli. Hinnat on vaan mun kukkarolle niin valtavia, ettei millään voinut kaikkea ostaa. Kotiin viemisiksi ostettiin silti leivonnaisia, patonkia, kuivattuja hedelmiä ja paahdettuja hunajamanteleita. Hunajamantelit teki ensijärkytyksen jälkeen erittäin hyvin kauppansa ja aamulla tötterön pohjalla oli enää muutama hassu murunen. Onneksi tuo mun ukkoni keksi, että miksei tehdä niitä itse lisää. Kun ne torilta ostetut oli niin valtavan hyviä, mua vähän hirvitti tämä kokeilu. Lähinnä pelkäsin sitä pettymystä, jos ne olisi ihan kamalia.  Netistä löytyi muutama ohje ja niitä yhdistelemällä ja soveltamalla on meidän mantelit ja pähkinät tehty. Puoleen satsiin lisäsin vielä chili-suklaamausteseosta. Tosin olin aivan liian varovainen sen suhteen eli enemmänkin olisi voinut laittaa. Kannattaa siis lisäillä chili-suklaaseosta ihan maun mukaan, mutta oikein hyviä ovat ilmankin.

Paahdetut hunajamantelit ja -pähkinät 

yhteensä 3dl cashewpähkinöitä ja kuorellisia manteleita
2rkl juoksevaa hunajaa
2rkl vettä
2tl rypsiöljyä
0,5dl ruokokidesokeria
0,5tl kanelia
0,5tl suolaa
(1-1,5tl chili-suklaamausteseosta)

  Levitä mantelit ja pähkinät leivinpaperille pellille. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes mantelit ja pähkinät ovat kauniin kullanruskeita. Manteleita ja pähkinöitä kannattaa käännellä vähän väliä, etteivät pala. 
  Sekoita wokkipannussa tai laakeassa kattilassa vesi, hunaja ja öljy. Kuumenna sekoitellen kiehuvaksi. Lisää mantelit ja pähkinät. Anna kiehua viitisen minuuttia niin, että neste imeytyy manteleihin. Sekoittele välillä.
  Sekoita ruokosokeri, kaneli ja  suola keskenään. Lisää halutessasi chili-suklaamausteseosta. Kaada puolet sokeriseoksesta kulhoon, lisää mantelit ja pyörittele niitä sokerissa. Kaada loput sokerit manteleiden ja pähkinöiden päälle. Mä heittelin manteleita ja pähkinöitä kulhossa loppuja sokereita lisätessäni, että sokeri leviäisi tasaisesti. Kaada mantelit ja pähkinät leivinpaperille ja anna jäähtyä jos vaan maltat.


Päivälliseksi syötiin aika kummallisia kanahampurilaisia. Kummalliseksi hampurilaisten pihvit teki taikinaan lisätty banaani. Mä en oikein vielä tiedä tykkäsinkö vai en. Tuskinpa teen näitä enää toiste. Ei ne nyt pahoja ollut, mutta aika eksoottisia. Mulla kun on vähän vaikeuksia suhtautua banaaniin ruoassa. Banaani banaanina on asia erikseen. Yhtään en tiedä mistä ohjeen oon löytänyt. Mun hampurilainen ehti levahtaa ennen kuvaa eli ei oo mikään kaunistus. Hampurilaisten lisäksi lautaselle päätyi veneperunoita, joiden ohjeen löytää täältä.

Amerikkalaiset kanahampurilaiset

4 sämpylää
Pihvit:
350-400g broilerinjauhelihaa
1 banaani
2rkl korppujauhoja
1tl oreganoa
1rkl chilikastiketta
1tl suolaa
Lisäksi:
hampurilaiskastiketta
salaattia
cheddarjuustoa
tomaattia
paistettua sipulia

  Hienonna banaani kulhossa haarukalla soseeksi. Lisää broilerinjauheliha, korppujauhot ja mausteet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin neljä pihviä ja paista pihvit öljyssä pannulla kypsiksi.
  Halkaise sämpylät ja paahda tai paista ne pannulla. Täytä hampurilaiset pihveillä ja sopivilla lisukkeilla. 



Kävin toissapäivänä taas ihailemassa mun vauvaraparpereja. Mä luulen, että hetken vielä saa piirakkaa odotella....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti