26. lokakuuta 2012

Tahmea Ansa

Mä en ollut koskaan tajunnut, että vaahtokarkkeja voi tehdä itse. Mappeja selatessani löysin Me-lehdestä kopsatun kanelisten vaahtokarkkien ohjeen ja pakkohan niitä oli testata. Ajattelin syöttää karkit lauantaina muksuille, joten jätin suosista kanelin pois. Se kun ei ole kaikkien mieleen. Kokemuksena vaahtokarkkien teko oli aika mielenkiintoinen ja sangen tahmainen :) Aika miedon makuisiksi nuo jäi, mutta esimerkiksi pyörittely kaakaojauheessa antoi niile kivan säväyksen. Suosittelen lämpimästi vuoan vuoraamista esimerkiksi kelmulla, sillä karkkimassan irrottaminen vuoasta oli helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi olin käyttänyt irtopohjavuokaa, sillä tavallisesta tuota ei olisi nätisti saanut irti.

Vaahtokarkit

8 liivatelehteä
1.75dl sokeria
0,25dl vaaleaa siirappia
0,75dl vettä
2 kananmunan valkuaista
(1tl kanelia)

  Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Mittaa sokeri, siirappi ja vesi kattilaan ja keitä kunnes seos sakenee ja sen lämpötila nousee noin 130 asteeseen. Mittaa lämpötila korkeaa lämpötilaa sietävällä mittarilla tai testaa pudottamalla pisara seosta kylmään veteen. Jos pisara jähmettyy, seos on sopivaa. Tämä otti paljon enemmän aikaa kuin odotinkaan.
  Sulata valutetut liivatelehdet mikrossa. Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi, lisää (jauhettu kaneli), sokeriliemi ja liivate nauhana joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten.
  Kaada kuohkeaksi vatkattu seos suorakaiteen muotoiseen astiaan, tasoita pinta aaltoilevaksi (ja ripottele jauhettua kanelia päälle). Pane jääkaappiin ja anna hyytyä yön yli. Paloittele ja irrota vaahtokarkkipalat lastalla vuoasta. Pakkaa tai laita tarjoiluastiaan. Säilytä jääkaapissa.



Tälle päivää suunniteltu roseepippuribroileri vaihtui pekoniin käärittyihin, tuorejuustolla täytettyihin ja kermassa muhitettuihin broilerin fileeleikkeisiin. Poika tosin sai oman pihvinsä ihan vaan pannulla paistettuna. Reppana.

Tuorejuustotäytteisen pekonitiput

broilerin fileeleikkeitä (mulla miedosti suolatut)
broilerimaustetta
tuorejuustoa (mulla ruohosipuli)
1-2 viipaletta pekonia/broileri
öljyä ruskistamiseen
Pannulle:
1dl vettä
1prk(2,5dl) kolmen sipulin ruokakermaa
Kiinnittämiseen:
cocktailtikkuja

  Nuiji broilerin fileepihvejä tarvittaessa varovasti ohuemmiksi. Mausta pihvit molemmin puolin broilerimausteella (tai suolalla, pippurilla, paprikajauheella tms.). Nosta pihvien leveämpään päähän vajaa ruokalusikallinen tuorejuustoa. Kääri pihvit tiukasti rullalle. Kiedo broilerirullien ympärille pekoniviipaleet. Kiinnitä cocktailtikuilla.
  Ruskista broilerikääröt pannulla tilkassa öljyä kauniin ruskeiksi. Kaada pannulle ruokakerma ja vesi. Anna kääröjen hautua miedolla lämmöllä kannen alla ainakin puolisen tuntia. Tarkista kypsyys.
  Tarjoa riisin ja salaatin kera. Ja varoita ruokalijoita cocktailtikuista :)

Mikäli käytät hammastikkuja, tarkista ettei ne ole maustettuja... Sillä esimerkiksi eucalyptys antaa mielenkiintoisen säväyksen broilerille. Nimin. kokemusta löytyy :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti