6. marraskuuta 2013

Just eat the lovely pork - ohukaiset possulla

Osuuskauppojen "Paras keittokirja No4" piti sisällään niin mielenkiintoisen lättyohjeen, että sitä oli ehdottomasti päästävä kokeilemaan. Tosin tämä herkku oli meillä vain aikuisille, sillä muksut ei possulätyistä piitanneet. Puolukkahillon kanssa syötynä olivat oikein hyviä. 

Hyvästä mausta huolimatta mun lätyissä olisi ollut hieman parannettavaa. Lihapalat olisi saaneet olla paljon pienempiä ja osasta letuista tuli ehkä turhankin paksuja. Näitä syödessä tuli mieleen, että pekoni tai ihan vaikka silputut leikkelekinkut voisivat toimia myös. Ja ehkä lisäisin jotain tuoretta yrttiä taikinaan.




Possuohukaiset

4 munaa
2dl vehnäjauhoja
4dl maitoa
2dl kermaa
1tl suolaa
200g siankylkeä (tai pekonia, kinkkuleikkeitä tms.)
2rkl voita
Lisäksi:
puolukkasurvosta

   Vatkaa munat ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Lisää maito, kerma ja suola. Jätä taikina turpoamaan vähintään tunniksi. Leikkaa siankylki ohuiksi suikaleiksi ja ruskista rapeaksi.
   Ruskista voi ohukaispannulla ja sekoita taikinaan. Nosta pannulle ruokalusikallinen lihasuikaleita paistinrasvoineen. Lisää kuumalle pannulla sen verran ohukaistaikinaa, että ohukainen on nimensä mukaan todella ohut. Kun taikinan pinta on hyytynyt, ohukaisen voi kääntää.
   Toista niin monta kertaa kuin taikinaa riittää. Tarjoa valmiit ohukaiset lämpimänä puolukkasurvoksen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti