23. maaliskuuta 2014

Chocolate chip murder - murhaavan herkulliset suklaahippupikkuleivät!

Nyt löytyi kyllä niin ihana suklaahippupikkuleipäohje, ettei tosikaan! Pelkästään taikina oli jo niin hyvää, että sitä olisi voinut syödä helposti kulhollisen. Eikä valmiissa kekseissäkään ollut todellakaan mitään vikaa. Ihanan suklaisia, isoja, rouskuvan rapeita keksejä, joihin iskee hirvittävä himo. Tein nämä ensi viikonlopun juhlia varten, mutta pahoin pelkään, ettei näitä riitä vieraille saakka. Ellen sitten laita keksipurkkia jonnekin hyvään piiloon ja mieluummin vielä lukkojen taakse. Tosin jonkun pitäisi sitten piilottaa se avain, sillä ei mun itsehillinnällä pysytä kauaa näistä suklaakekseistä erossa. 

Ohjeen kekseihin löysin "Murhaavan herkullista" -kirjasta, johon on kerätty reseptejä mm. dekkareista. Nämä pikkuleivät liittyvät Joanne Flukenin kirjoihin, joissa seikkailee amatöörietsivä Hannah Swensen. Hannah on The cookie jar- kahvilaa pyörittävä ruoka-alan ammattilainen, joka törmää murhiin tämän tästä. Sujuvasti leipomisen ohella, Hannah selvittelee pientä kaupunkia järisyttävät murhat. Ensimmäinen Hannah Swensen-kirja "Chocolate Chip murder" sai nimensä näiden keksien mukaan ja sitä ovat seuranneet mm. Blueberry Muffin Murder, Lemon Maringue Pie Murder ja Fudge Cupcake Murder. Jos kirjoista löytyy lisää näin ihania ohjeita, on mun ehdottomasti saatava ne käsiini!


Rapeat suklaahippupikkuleivät
(n.60kpl)

230g voita tai margariinia
runsas 2dl sokeria
runsas 2dl fariinisokeria
2tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
2 vatkattua munaa
4,5dl maissihiutaleita
5,5dl vehnäjauhoja
1-2pss suklaahippuja
(laitoin 100g tummaa suklaata)

  Sulata rasva kattilassa, kaada leivontakulhoon ja sekoita siihen sokerit. Lisää sooda, suola, vanilja-aromi ja kevyesti vatkatut munat. Vatkaa sekaisin. Kaada maissihiutaleet toiseen kulhoon ja murskaa käsin. Lisää taikinaan maissihiutaleet, vehnäjauho, suklaahiput (tai rouhittu suklaa) ja vatkaa hyvin jokaisen ainesosan lisäämisen jälkeen. Suklaan jälkeen sekoitin vain lusikalla. 
  Aseta saksanpähkinän kokoiset taikinapallot leivinpaperille pellille. Normaalin kokoiselle pellille mahtuu kerralla paistumaan 12 pikkuleipää. Litistä taikinapalloja hieman lusikalla tai käsin. 
  Paista pikkuleipiä 190 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Jos pikkuleivät leviävät paistettaessa liikaa, niin vähennä lämpöä 175 asteeseen, äläkä litistä taikinapalloja ennen paistamista. 
  Jäähdytä valmiita pikkuleipiä pellillä noin 2 minuuttia ja siirrä sitten jäähtymään ritilälle. Jäähdyttäminen ritilällä on tärkeää, sillä se on pikkuleipien rapeuden salaisuus! 
  Taikinasta tulee noin 5-6 pellillistä.

Keittokirjahaaste eteni jälleen yhden kirjan verran. Tosin hyllyyn on ilmestynyt yksi uusi kirja, Kotilieden suuri juhlakirja, jota en ole muistanut listaan lisätä. Melkoinen urakka näiden kirjojen kanssa on vielä edessä, eikä sitä ainakaan helpota nuo uudet hankinnat. Mutta onhan tässä vielä useampi kuukausi aikaa.

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja

4 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näköisiä pulleita keksejä :P Ja tää ohje on just ihana, kun aineet vain sekoitetaan keskenään. Suklaahippukeksit on kyllä aina niin mahdottoman hyviä. Mä en voi kovin usein tehdä tällasia, ku sit keksit tosiaan pitäisi saada johonkin lukolliseen kaappiin säilöön ja avain heittää maailman syvimpään mereen... Eikä sekään mitään estäis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi en oo ainut, jolla on ongelmia hillitä itseään suklaakeksien suhteen. Mistähän löytyis sille avaimelle niin varma piilo, ettei päästäisi kekseihin käsiksi.

      Poista
  2. Oli hyviä keksejä :)
    T: Noona

    VastaaPoista