22. tammikuuta 2015

Good old cabbage greens! - herkulliset jauheliha-kaalikätköt

Viikonlopun kaalisalaatista yli jääneelle kaalinpalalle täytyi keksiä jotain käyttöä. Kaalilaatikko tai -pata ei innostanut, joten tein sitten kaaliruukkuja Yhteishyvästä joskus kauan kauan sitten poimitun ohjeen mukaan. Perheen miehet ei kaalisapuskoista tykkää, mutta meille muille nuo kelpaa kyllä! Kyllähän tätä syödessä tuli kaalilaatikko mieleen, joskin valmistaminen oli paljon nopeampaa. Valkokaalin korvasin punakaalilla ja riisin puuroriisillä, muuten tein ruoan kutakuinkin ohjeen mukaan.




Kaalikätköt
(4ann.)

2 dl (puuro)riisiä
vettä
suolaa
1 l silputtua kaalia
1-2 sipulia
öljyä
ripaus fariinisokeria
300 g sika-nautajauhelihaa
2 dl lihalientä
1 rkl maizenaa
½ tl kuivattua meiramia
1-2 rkl soijaa
(valkopippuria)
Päälle:
2 levyä valmista piirakka- tai voitaikinaa
1 kananmuna

  Keitä riisi kypsäksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit öljyssä ja lisää kaalisuikaleet. Pane joukkoon fariinisokeria ja hiukan suolaa. Hauduta kannella peitettynä 10-15 minuuttia. 
  Ruskista jauheliha toisessa pannussa ja lisää joukkoon kypsä riisi. Sekoita keskenään lihaliemi ja maizena. Kaada seos jauhelihan joukkoon. Mausta seos.
  Kokoa ruukut. Laita voideltujen annosvuokien pohjalle kaaliseosta ja päälle jauhelihaa. Leikkaa taikinasta ruukun päälle kansi, kauli tarvittaessa isommaksi, ja sulje tiiviisti. Voitele munalla. Paista ruukkuja 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes taikina on saanut kauniin värin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti