8. joulukuuta 2015

Saaristolaisleivät ♥

Viikonlopun leipomukset meni taas aikamoiseksi säätämiseksi ja säheltämiseksi, ja ihan vaan sen takia, etten vaivautunut lukemaan reseptejä ajatuksella läpi. Pari ylimääräistä kauppareissua tuo teetti ja silti jouduin laittamaan saaristolaisleipiin kauraleseitä ruis- tai vehnäleseiden tilalle. Siirappikin loppui kesken, joten korvasin pienen osan ruokosokerisiirapilla. Eihän siinä toki suurta vahinkoa käynyt, sillä leivistä tuli oikein hyvät.

Koska saaristolaisleipää ei juuri ole tullut leivottua, en uskaltanut alkaa vääntämään mitään omin avuin, vaan turvauduin Dansukkerin sivuilta löytyneeseen ohjeeseen. Alkuperäisessä ohjeessa taikinasta on tehty kolme leipää, mutta jonkin kummallisen ajatuskatkoksen takia tein neljä leipää. Neljän leivän paistoaika oli aavistuksen lyhyempi. Olisiko nuo olleet uunissa 1h45min. Suosittelen kuitenkin käyttämään vain kolmea vuokaa, niin leivistä tulisi hieman muhkeammat. 




Saaristolaisleipä
(3kpl)

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia tai leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä (kauraleseetkin käy)
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
siirappivettä 
(1 osa siirappia, 3 osaa vettä)

  Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva ja muut ainekset. Anna taikinan nousta 1½ tuntia.
  Jaa taikina kolmeen litran kartonkivuokaan. Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa noin 2 tuntia. Valele siirappivedellä, kun leivät ovat kypsyneet noin 1½ tuntia. Jos leipien pinta tummuu liikaa, peitä leivät esim. leivinpaperilla paistamisen loppupuolella. 
  Kumoa kypsät leivät vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään. Anna leipien tekeytyä viileässä pari–kolme päivää, niin ne ovat parhaimmillaan. 




Jonkinmoinen pään nollaus tai totaalinen rauhoittuminen voisi olla mulle paikallaan. Liekö sitten lähestyvän joulun syy, kun mun toiminnassa tuntuu olevan enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin ajatusta. Monta asiaa on kesken ja yritän tehdä kaikkea samaan aikaan, jolloin lopputulos on mitä on. Mutta eipä se onneksi ole niin vakavaa. Onpahan muulla perheellä hauskaa, kun seuraavat mun toilailuja.                                                                                                 

11 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä leipiä, onnistuit heti kerrasta. :) Minulla meni syksyllä saaristolaisleipänoviisina useampi iteraatio ko leipien kanssa säätäessä ennen kuin sain niiden paiston onnistumaan (tahtoivat lässähtää uunissa alkuun).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän aiemmin olisin voinut ottaa nuo uunista pois, mutta muuten tuo onnistui kyllä hämmentävän hyvin.

      Mikähän sen lässähtämisen sai aikaan?

      Poista
  2. Herkullisen näköistä, ja ihanaa joulua aatellen. Saaristolaisleipä on tosi huippu kun sitä voi varioida monin tavoin. Nesteitä oon vaihdellut 100 % omena tai appelsiinimehusta, olutta tai piimää käyttäen.. Itse oon tehnyt kauraiseen sämpsäjauhoon ja leseinä millon mitäkin. Minullakin kyllä aluksi parit ei niin onnistuneet leipäpaistot.. Läsähtivät keskeltä.. Mutta nyt on hioutunut resepti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olueen tehty saaristolaisleipä kuulostaa ihanalta! Täytyy ehdottomasti kokeilla, sillä olueen tehdyt leivonnaiset uppoaa tuohon ukkoon paremmin kuin hyvin :)

      Poista
  3. Saaristolaisleipä on kyllä helppo, herkullinen ja kauan säilyvä leipä! Oikein mainio joululeipä. Olen tehnyt lahjaksikin näitä ja tänäkin vuonna tälläisiä pyydettiin tekemään ;) Eikä tuo leipä ole yhtään hullumpi matalampana versiona, voi ottaa sitten useamman siivun ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot aivan oikeassa :) Voi hyvällä omallatunnolla ottaa useamman palan vedoten niiden pienuuteen :D Lahjaideana tällainen olisi kyllä mainio! Mä jätän tänä vuonna ruokalahjat tekemättä, kun meillä alkoi tänään putkiremontti, joka sotkee pahasti mun leipomuksia.

      Poista
  4. Ah, saaristolaisleipää! Meillä on tänään sen leivontapäivä :) Mun käyttämäni resepti on hyvin samantyylinen kuin tuo sinun, se on toiminut heti alusta saakka. Nyt tosin huomasin, että piimää on liian vähän, joten joutunen hieman soveltamaan :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyykö sun versio blogista? Voisin käydä kurkkaamassa ja testaamassa :)

      Poista
    2. Löytyyhän se: http://karahtaneet.blogspot.fi/2014/12/saaristolaisleipaa-joulukalenterista.html

      Mutta huomasin nyt vielä tarkemmalla katselulla, että ohje on tosiaan lähestulkoon samanlainen kuin omasi, ainoastaan hiivaa olen laittanut hieman vähemmän (ja nyt eilen laitoin piimän lisäksi 2,5 dl jugurttia, kun piimä ei yksin riittänyt). Ja tällä kertaa mokasin leipien kohottamisessa, laitoin ne vuokiin kohoamaan ja ne paisuivatkin niin hyvin, että tarttuivat päällä olleeseen leivinliinaan. Lopputuloksena leivät vähän repesivät jo ennen uunia ja lässähdys uunissa oli taattu. Sen siitä saa, kun sanoo, että jokin onnistuu aina ;D (ensi kerralla kohotan taikinan jo ennen vuokiin laittamista)

      Poista
    3. Täytyy käydä kurkkaamassa sun ohjetta joka tapauksessa :)

      Hyvä idea tuo jogurtti! Muuttiko makua kuinka paljon? Vaikka määrä taitaa olla niin vähäinen, ettei juuri vaikuta. Lohduttavaa kuulla, etten ole ainut, joka välillä säheltää leipomisen kanssa :D

      Poista
  5. Täytyypäs käydä kurkkaamassa myös tuo sun ohje! Kiitos linkistä!

    VastaaPoista