12. elokuuta 2020

Paistettu mustikkajuustokakku ♥

Heinäkuussa leipomani paistettu vadelmajuustokakku sai perheen keskuudessa niin suuren suosion, että oli aivan pakko kokeilla samaa mustikoista. Viimeksi kakku oli aavistuksen liian makea, joten tällä kertaa laitoin vähän vähemmän sokeria täytteeseen. Ei se ero merkittävä ollut, mutta mun mielestä nyt tämä oli parempi. 


Käytin kakkuun pakastemustikoita, jotka sulatin ja valutin ennen täytteeseen sekoittamista. Aivan hyvin tähän voi käyttää tuoreitakin marjoja.


Paistettu mustikkajuustokakku

Pohja:
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 tlk (250 g) maitorahkaa
2 dl vispikermaa
1 dl maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl luomusitruunan raastettua kuorta
200 g mustikoita (pakaste)
1/2 dl sitruunanmehua

  Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina tosin on niin pehmeää, että levittäminen onnistuu myös silikonisella nuolijalla. 
  Vatkaa tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Mausta seos vaniljasokerilla, sitruunankuoriraasteella ja -mehulla. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Valuta sulaneet mustikat ja sekoita ne varovasti nostellen täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan.
  Kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Kakku saa jäädä keskeltä hieman pehmeäksi.
  Irrota juustokakku vuoasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa jääkaappikylmänä. Koristele halutessasi tuoreilla marjoilla ja syötävillä kukilla. 

Yllättäen tämäkin kakku halkesi jäähtyessään, mutta onneksi pihalta löytyy vielä niin paljon marjoja, että sai halkeamat piiloon. 


10. elokuuta 2020

Pekonilla ja sienillä täytetty bostonleipä

Joku aika sitten innostuin leipomaan pitkästä aikaa leipää. En edes muista koska olisin viimeksi moista saanut aikaiseksi. Muksut on kyllä pyytäneet porkkanasämpylöitä kerran jos toisenkin, mutta aina on ollut mukamas jotain muuta tekemistä. Tälläkään kertaa eivät porkkanasämpylöitä saaneet, sillä tein pekonilla, sienillä ja sipulilla täytettyä leipää Valion ohjetta soveltaen.


Leivässä parasta oli pehmeys, eikä tuo mennyt miksikään edes jääkaapissa. Olin aivan varma, että leivän rakenne kärsisi viileässä, mutta väärässä olin. Täytteeseen laitoin mustapippurituorejuustoa ja mun makuun tuosta tuli ehkä turhankin pippurinen. Jatkossa voisi kokeilla jotain muuta juustoa ja kokeilla täytteeksi kinkku- tai kasvisversiota. Ja paloista voisi tehdä paljon pienempiä. Mutta ihan kelpo leipä tämä oli.


Bostonleipä

25 g hiivaa
1 prk (2½dl) maustettua ruokakermaa Mustapekka
½ tl suolaa
½ rkl sokeria
1 tl oreganoa
1 rkl tomaattipyreetä
6 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
Täyte:
1pkt (170g) pekonia
200 g tuoreita herkkusieniä
1 sipuli
100 g mustapippurituorejuustoa

  Murenna hiiva kädenlämpöiseen ruokakermaan. Lisää suola, sokeri, oregano ja tomaattipyree. Alusta taikinaan jauhot ja lopuksi öljy. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä.
  Kuutioi pekoni ja herkkusienet. Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista pekoni, sieni ja sipuli paistinpannussa.
  Vaivaa kohonnut taikina. Kauli taikina levyksi. Levitä päälle pekoni-sieni-sipuliseos ja murustele päälle mustapippurijuusto.
  Kieritä levy rullaksi pitkältä sivulta alkaen. Leikkaa rullasta n. 5 cm:n paloja ja asettele kevyesti öljyttyyn vuokaan (halk. n. 22-23cm) väljästi. Kohota.
  Kypsennä Bostonleipä 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes leipä on kypsä.


2. elokuuta 2020

Sukulaispojan rippikakut ♥

Viikko sitten juhlittiin miehen veljenpojan rippijuhlia. Hurjaa miten se pieni taapero, jonka näin ensimmäisen kerran liki 14 vuotta sitten on jo iso mies. Mutta näin se aika kuluu, hirveää vauhtia.

Lupasin tehdä juhliin täytekakut sekä voileipäkakut. Täytekakkuihin toivottiin yksinkertaista koristelua ja kakun värimaailman tuli olla sini-valko-hopea. Kakkuja tein kaksi, isomman kahdeksan munan kakun sukulaisia varten sekä pienen viiden munan kakun perheen ystävien syötäväksi. Kakkujen täytteenä oli mansikka- ja kinuskivaahdot, tuoreita mansikoita sekä kinuskikastikeraidat kinuskivaahdon päällä. Ohje on vanha tuttu, joskin tällä kertaa korvasin mansikkatäytteen liivatteen vaniljakreemijauheella. 


Ruusut, lehdet ja risti on sokerimassaa, päällinen vaniljakreemijauheella ja tomusokerilla maustettua kermavaahtoa. 


Voileipäkakkuina oli kaksi isoa kinkkuvoileipäkakkua sekä yksi tomaatti-fetakakku. Kinkkukakun kurkkusalaattitäytteessä käytin majoneesin sijaan maustamatonta tuorejuustoa. Koristeluun käytin salaattia, Kultakinkkua, mustia rypäleitä, kurkkua sekä paprikaa.


Kasviskakun kuorrutin tällä kertaa chili-paprikatuorejuustolla, jonka oli jatkanut nokolla kermavaahtoa. Kasviskakun koristeena oli salaattia, basilikaa, salottisipulia, tomaattia, paprikaa sekä salaattijuustoa.



Lämpimät onnittelut vielä A! ♥ Toivottavasti juhlapäiväsi oli ikimuistoinen.

1. elokuuta 2020

Hävikkiherkkuna tomaatti-pestopiiraset

Sitä mukaa kun pakastin täyttyy marjoista, yritän käyttää vanhoja juttuja pois. Ollaan siis samassa tilanteessa kuin joka vuosi tähän aikaan. Kunpa joskus oppisin ennakoimaan ja tekemään marjasadolle tilaa hyvissä ajoin. Mutta enpä mä taida moista taitoa oppia ja joka vuosi marjasato pääsee yllättämään.

Pakastimeen jääneestä vajaasta paketillisesta lehtitaikinalevyjä syntyi superhyviä tomaatti-pestotorttuja. Saipa samalla käytettyä pestopurkin loput ja yhden hieman ylikypsän, mutta vielä syömäkelpoisen tomaatin. Tarkkoja ainesmääriä en tähän osaa sanoa, sillä tein nämä täysin summamutikassa. Idea on kuitenkin napattu joskus kauan sitten ME-lehdestä.


Pesto-tomaattitortut
(8kpl)

4 valmiiksi kaulittua lehtitaikinalevyä
vihreää pestoa
mozzarellajuustoraastetta
tomaattia
suolaa
mustapippuria 
tuoretta basilikaa

  Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa levyt puoliksi ja lado leivinpaperille pellille. Levitä jokaiselle levylle reilu teelusikallinen pestoa. Ripottele peston päälle mozzarellajuustoraaste. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja laita 1-2 viipaletta kunkin taikinaruudun päälle. Mausta tomaatit mustapippurilla ja halutessasi ripauksella suolaa. Suola ei näissä kyllä ole välttämätön.
  Paista torttuja 225-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Koristele tuoreella basilikalla.