15. tammikuuta 2013

A taste of honey

Päivän ruoka oli kyllä aikamoinen makujen sekamelska, eikä mitenkään hyvässä mielessä. Erikseen salaatti ja lohi olivat ihan ok, mutta ei ne kyllä yhteen sopineet. Mutta tulipahan syötyä. Kummankaan ohjeen alkuperää en muista, sillä ovat olleet mulla mapeissa monen monituista vuotta.

Eskon hunajakala

n.1kg lohta tai kirjolohta fileenä
suolaa
2(n.200g) maustekurkkua
1tl sitruunapippuria
1tl rakuunaa
Kastike:
2dl kuohukermaa
0,5dl sitruunamehua
0,5dl hunajaa
1rkl vehnäjauhoja
1-2 valkosipulinkynttä
Koristeluun:
tilliä (jätin kauppaan)

  Leikkaa lohifileet reiluiksi paloiksi ja laita voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla. Kuutioi maustekurkut pieniksi kuutioiksi ja valuta ne. Mausta kala pippurilla ja rakuunalla ja levitä kurkkukuutiot päälle. Sekoita kastikeainekset keskenään ja kaada vuokaan maustekurkkujen ja kalan päälle. Kypsennä 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia. Koristele tillillä.


Juusto-kasvissalaatti

200g juustoa
2-3 eriväristä paprikaa
1 porkkana
1 kerä salaattia
Kastike:
1prk Bulgarian jogurttia
1prk ananasmurskaa liemineen
1 pieni valkosipulinkynsi murskattuna
0,25tl mustapippuria
0,25tl suolaa
ripaus sokeria

  Suikaloi juusto. Halkaise, huuhdo ja viipaloi paprikat. Leikkaa porkkana ohuiksi viipaleiksi. Revi salaatti. Asettele ainekset salaattivadille tai kulhoon. Sekoita kastikkeen ainekset. Tarjoa kastike erikseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti