23. maaliskuuta 2013

I want some pizza, I want it now!

Pizzaohjeita löytyy tästäkin blogista jos jonkinmoisia, mutta ehkä aina joukkoon mahtuu yksi lisää. Tämä pizza meni vaan vähällä pieleen, sillä unohdin tomaattikastikkeen ainekset kauppaan. Tomaattipyreekin oli loppu, joten sitäkään ei saanut sekoitettua ketsupin joukkoon. Salsa oli vähissä ja luovutin sen suosiolla ukon käyttöön. Pelkällä ketsupilla siis mentiin, mutta ei voi mitään. Pizza sinänsä ei ollut mikään mullistava, mutta ihan syötävä. Kirsikkatomaatit olisi voinut vaihtaa paprikaan, mutta jos sitten seuraavalla kerralla...

Pohjana oli se vanha tuttu ja hyväksi havaittu taikina, jonka voi tehdä sekä kuivahiivasta että tuoreesta hiivasta. Kun kerran tuorehiivaa löytyi, niin käytin sitten sitä. Kuivahiivaa käyttäessä lämmitä vesi hitusen lämpimämmäksi ja sekoita pieneen tilkkaan jauhoja ennen nesteeseen lisäämistä.

Pizzapohja
(2 isohkoa pizzaa)

2 dl vettä
25g hiivaa tai 1pss(à11g) kuivahiivaa
0,5tl suolaa
1tl sokeria
2rkl öljyä
n.5dl vehnäjauhoja

  Liuota hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja jauhot. Alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. Aikaa menee puolisen tuntia.
  Nosta kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa enimmät ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat sopivan kokoisiksi pohjiksi jauhoja apuna käyttäen. Itse kaulin taikinat suoraan leivinpaperiarkkien päällä, niin ei tarvi pohjaa enää siirrellä.

Meillä jokainen saa tehdä aina oman pizzansa ja mulla tuli tällä kertaa tällainen. Täytemäärä on siis yhteen pizzaan.

Jauhelihapizza

ketsuppia tai tomaattikastiketta
200g jauhelihaa
0,5tl suolaa
0,25tl mustapippurirouhetta
ripaus chiliä
0,25tl paprikajauhetta
0,25 punasipulia
6 kirsikkatomaattia halkaistuna
herkkusieniviipaleita
pepperoneja
muutama meetvurstisiivu
3-4dl juustoraastetta

  Ruskista jauheliha ja mausta suolalla, chilillä, paprikalla ja mustapippurilla. Viipaloi punasipuli ja halkaise kirsikkatomaatit. Valuta herkkusienet.
  Levitä käyttämäsi pizzapohjan päälle tomaattikastiketta. Tomaattikastikkeen päälle reilu kerros juustoraastetta, jonka päälle täytteet.
  Kypsennä 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä ja pizza on kypsää. Tarjoa heti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti