30. huhtikuuta 2013

Cook With Fire - grillikauden avajaiset

Kääpiölinnan grillikausi on avattu. Ja tottahan sitä täytyi haalia aivan liikaa kaikkea grillattavaa, salaatteja unohtamatta. En tiedä koska sitä oppisi grillaamaan vain ihan pikkaisen, eikä pienelle armeijalle.... Tai ukkohan meillä hoitaa tuon grillailun, minä vaan hommaan grillattavat. Tällä kertaa grillissä tirisi bbq-marinoitua kassleria, chilillä maustettuja ribsejä, makkaraa ja maissia. Näiden lisäksi tarjolla oli kaali-fetasalaattia, perunasalaattia ja punajuurisalaattia. Kuten arvata saattaa, ähky on taattu. Kaali-fetasalaatin ohje löytyi Me-lehdestä, ribbsien Maikkarin Makuja-sivulta ja bbq-kastikkeen ohje on kopsattu jostain... Bbq-kastikkeeseen lisätty kaneli ei oikein istunut meikäläisten suuhun, eli jatkossa jättäisin sen pois.

Kaali-fetasalaatti

200g valkokaalia
1-2 tomaattia
0,25 punaista paprikaa
1tl mausteista etikkaa
1rkl öljyä
1-2dl feta- tai salaattijuustokuutioita

  Raasta tai suikaloi kaali ohuelti. Lisää raasteen joukkoon kuutioitu tomaatti ja paprika. Sekoita öljy ja etikka keskenään ja kaada kastike ja juustokuutiot salaatin joukkoon. Anna maustua ennen tarjoilua.


Bbq-marinoitu kassler

1,5kg kassleria
Bbq-kastike:
2rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli silputtuna
3rkl sinappia
3rkl ketsuppia
0,5dl HP-kastiketta
400g säilöttyä tomaattia
1tl tabascoa
2tl kanelia
1,5dl coca colaa
1dl lihalientä
3rkl hunajaa

  Laita kastikkeen kaikki muut ainekset kattilaan, paisti cola, lihaliemi ja hunaja. Keitä aineksia 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää loput ainekset ja keitä kastiketta miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Sekoittele välillä. Anna kastikkeen jäähtyä ja halutessasi soseuta sauvasekoittimella.
  Laita liha pussiin joko pihveinä tai palana ja kaada päälle bbq-kastiketta. Anna marinoitua vähintään muutama tunti tai mielellään yön yli jääkaapissa. Ota lihat huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen kypsennystä. Grillaa ja nauti!
  Kastiketta tulee reilu satsi ja 1,5 kilon marinointiin kuluu siitä noin puolet. Lopun kastikkeesta voi käyttää lihojen valeluun tai nauttia sellaisenaan grilliherkkujen kanssa.


Ribsit

700g possun grilliluita, kylkipaistia tms.
vettä
suolaa
1dl chilikastiketta
0,25dl fariinisokeria
0,5tl suolaa
0,5tl chilijauhetta
1tl viinietikkaa

   Kuumenna kevyesti suolattua vettä suuressa padassa, lisää lihat ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori vaahto ja keitä lihaa noin 30 minuuttia miedolla lämmöllä.
  Nosta puoliksi keitetty liha padasta ja anna jäähtyä. Sekoita muut ainekset ja penslaa seoksella liha. Grillaa hitaasti, kääntele usein kunnes liha on valmis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti