4. lokakuuta 2013

Pure and cheesy - pikainen, juustoinen kantarellikeitto

Mulla tuntuu olevan hieman huonoa tuuria sähkölaitteiden kanssa. Ensin tosiaan hajosi pöytäkone, sitten läppäri ja eilen pimahti pyykkikone. Onneksi saatiin kesällä yksi pesukone, joka on tähän saakka odottanut käyttöön pääsyä. Kyseinen kone kuulemma tärisi liikaa, siksi antoivat pois, mutta katsotaan josko sen meillä saisi toimimaan ja pysymään paikoillaan. Jos ei, niin pakko käydä ostamassa uusi. Vanhan pesukoneeni ostin käytettynä 40 eurolla reilu seitsemän vuotta sitten eli on se kyllä hintansa haukkunut.

Kokkailuun ei tänään tarvinnut paljoa käyttää aikaa. Ruoaksi tekaisin juustoisen kantarellikeiton. Varsin herkullista pikaruokaa, joka tuntui kelpaavan koko sakille. Pakastetut sienet on käytetty, tuoreita kantarelleja en raaskinut ostaa, joten tein keiton säilykesienistä. Hyvin toimii nekin!

Juustoinen kantarellikeitto

1tlk(n.150g) kantarelleja
2 pientä sipulia
2rkl voita
3rkl vehnäjauhoja
1l vettä
1-2 Fond "Du Chef" kasvisliemivalmistetta tai kasvisfondia
ripaus mustapippuria
ripaus kuivattua rakuunaa
180g maustamatonta tuorejuustoa

  Hienonna sipulit ja paloittele isoimmat sienet. Laita sipulit ja sienet kattilaan ja kiehauta, kunnes enin neste haihtuu ja sipulit kuullottuvat hieman. Lisää voi, anna sen sulaa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi vähän kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen. Mausta pippurilla, rakuunalla ja fondilla. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää joukkoon juusto ja sekoittele niin, että juusto sulaa. Keitä vielä muutama minuutti miedolla lämmöllä kunnes keitto sakenee hieman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti