23. toukokuuta 2016

Kakkuja ja kuulumisia Kääpiölinnasta

Kääpiölinnassa ollaan aika apeissa fiiliksissä. Hetken pohdin, että pidän kunnolla blogitaukoa, mutta surun keskellä taitaa olla paras yrittää pitää normaaleista rutiineista kiinni. Syy suruun on miehen hyvän ystävän ja loistavan naapurin menetys. Koko perhe, pikkumiestä lukuunottamatta, on aikalailla murheen murtama. Pikkumies kyllä tietää asiasta, mutta suhtautuu asiaan paremmin ja luonnollisemmin kuin muut. Ihmeissään ollaan, miksi niin avuliaan ja kiltin ihmisen piti täältä lähteä. En tiedä, mikä paha karma näissä kesissä on, sillä jo useamman vuoden ajan joka kesä on menehtynyt joku tuttava, sukulainen tai muu läheinen. Lauantaina näin ensimmäisen pääskysen, sunnuntaina kantautui suruviesti. Kunpa niitä ei vain enempää tänä kesänä tulisi.

Ruoka ei tällä hetkellä maistu, eikä lapsillekaan tule laitettua mitään mistä kannattaisi kirjoittaa, mutta laitetaan tähän vaikka kuvia ja fiiliksiä ravintolapäivästä.

Lauantaina sain pitää pientä pop up-kahvilaa Seinäjoella Päivölän Citymarketin kauppakäytävällä. Aikamoinen hommahan siinä oli, mutta ihmisiltä tullut palaute auttoi kyllä viemään homman läpi. Minä en ehtinyt koko päivänä nappaamaan yhtään kuvaa, mutta sain onneksi lainata tytön napsimia kuvia. 

Mutta ennenkuin niihin päästään, niin laitetaanpas jakoon kuvia yhdestä synttärikakusta. Kakussa on 10 munan pohja, täytteestä löytyy tuttu Daim-vadelmatäyte





Tässä sitten hieman fiiliksiä ja kuvia itse tapahtumassa. Ensin on aivan pakko sanoa, että leivoin aivan liian montaa sorttia. Toki kaikkia meni, mutta suurimmaksi hitiksi nousi pätkis- ja porkkanakakkupalat. Tarkoitus oli leikata kakuista kauniita paloja ja koristella juustokakkuja enemmän, mutta mulle tuli niin hirveä kiire, etten sitten ehtinyt. Perjantaina leivoin aamu yhdeksästä ilta kymmeneen. Aamulla kello herätti kuuden maissa ja sama homma jatkui. Perjantain ja lauantain välinen meni noin tunnin yöunella ja voin kertoa, että lauantai-iltana oli vähän väsy. 

Aivan kaikista tarjottavista ei kuvia ole, mutta tässä jotain....


Gluteeniton ja laktoositon juustokakku

Suklaahippukeksit

Mokkapalakuppikakut

Pätkiskakku

Porkkanakakku



Nyt taidan mennä hoitamaan noita toipilaita. Tyttö on kovassa flunssassa, poika vesirokossa. Pitäkäähän huoli toisistanne. ♥ 

4 kommenttia:

  1. Voimia suuren surun keskellä ♥ ja osanottoni!!

    Ihanalta näytti sun leipomukset Ravintolapäivässä! Toivottavasti otat osaa vielä uudelleenkin, jotta minäkin pääsen osallistumaan! :)

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruun! ELämä on välillä niin epäreilu :(

    Mutta hyvännäköisiä herkkuja olet tehnyt, miten noista olisi voinut osata valita? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! ♥ Niinhän se on. Etenkin, kun kuolema tulee niin yllättäen. Ihminen, joka on täynnä elämää, onkin yht'äkkiä poissa. Ei sitä vain pieni ihminen ymmärrä.

      Poista