27. marraskuuta 2013

Blueberry daydream - Kääpiölinnan mustikkalikööri

Mustikkalikööri on kyllä yksi parhaimmista itsetehdyistä marjalikööreistä. Samettisen pehmeä ja ihanan mustikkainen. Etenkin kun uuttaa ensin marjat kunnolla ja makeuttaa vasta myöhemmin, tulee mustikoiden oma maku hyvin esiin. Tämänkertainen mustikkalikööri unohtui kaapin päälle ja ehti uuttua useamman kuukauden. Mutta eipä nämä pilalle mene ja maku vaan paranee vanhetessaan. Optimaalinen aika voisi kuitenkin olla noin kahdesta kolmeen kuukautta. Mustikkaliköörin voi tehdä myös pakastetuista marjoista. 




Mustikkalikööri

1l mustikkaa
2,5dl 80% vodkaa
5dl 40% vodkaa
3,5dl sokeria
3,5dl vettä

  Laita mustikat tiiviiseen, kannelliseen lasitölkkiin. Kaada päälle niin paljon vodkaa, että mustikat peittyvät. Voit käyttää pelkästään 40% vodkaakin, tosin siinä tapauksessa sokerilientä tarvittaneen vähemmän. Anna mustikoiden uuttua noin 2-3 kuukautta huoneenlämmössä. 
  Kaada mustikkauutos ensin siivilän läpi, jolloin saat karkeimman muhjun pois. Suodata vielä suodatinpussien läpi. Vaihda pussia tarvittaessa.
  Kiehauta vesi ja sokeri ja anna sokeriliemen jäähtyä hieman. Kaada sokerilientä vähän kerrallaan uutoksen joukkoon välillä hyvin sekoittaen ja maistellen, kunnes saat sopivan makean liköörin. Pullota puhtaisiin pulloihin. Anna tekeytyä vielä muutama viikko. Maku pyöristyy liköörin kypsyessä.





10 kommenttia:

  1. EEEIIII - taas näitä herkkuliköörejä!!! :)
    Join viime keväänä laivalla tosi ihanan makuista mustikkakuoharia, mutta en raaskinut ostaa sitä.
    Tästä likööristä sais varmaan tehtyä samantyylistä kun sekottais kuohariin..?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkalikööriä ollaan juotu sekä siiderillä että hapotetulla lähdevedellä jatkettuna. Miksei siis toimisi kuoharinkin kanssa :)

      Poista
  2. oiiii, on varmaan hyvää! Mulla on pakastimessa mustikoita....jos alkaiskin liköörin tekoon...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Ja voihan tuota tehdä aina pienemmänkin annoksen, jos siltä tuntuu :)

      Poista
  3. Mustikkalikööri on tosiaan hyvää. Sitä taitaa vielä ollakin. Pitäisi joku pullo ottaa taas maisteluun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teetkö Katja liköörin pelkistä mustikoista vai maustatko jotenkin?

      Poista
  4. Terve. Kannattaako mustikat murskata vai antaa olla kokonaisina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, etten ole vastannut! Blogger ei enää ilmoita kommenteista, niin en tahdo niitä enää nähdä. :( Mutta jos et ole vielä likööriä tehnyt, niin mustikat saa olla kokonaisina.

      Poista
  5. Jätetäänkö pullotettu likööri muhimaan huoneenlämpöön vai voiko säilyttää sitten jääkaapissa? Ja miten valmis likööri säilyy, huoneenlämpö vai jääkaappi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistus/muhitus huoneenlämmössä. Valmiin liköörin voi säilyttää huoneenlämmössä tai jääkaapissa, mieluiten kuitenkin valolta suojattuna.

      Poista