29. marraskuuta 2013

Kierteen arkkitehti - upea unikkopitko

Tämä viikko on ollut kyllä melkoinen. Keskiviikkona käytiin pikkumiehen kanssa sairaalassa tutkimuksissa ja tulokset saadaan ensi viikolla. Sairaalasta lähtiessä jouduttiin pienen pieneen kolariin ja nyt saa odotella vakuutusyhtiön kannanottoa asiaan. Vika ei ollut meidän, mutta mun auto sai keulaansa kivan lommon ja vilkun lasi on pieninä palasina. Tänään sain kiikuttaa tytön päivystykseen, kun onnistui telomaan ennestään kipeän polvensa koulun liikuntatunnilla. Lääkärikäynti oli kyllä sellainen, että mennään huomenna toiselle lääkärille. Kaikella kunnioituksella kyseisen, vaativan ammatin harjoittajia kohtaan, en enää usko ihan kaikkea mitä sanotaan. Etenkään, jos diagnoosin voi tehdä tutkimatta. Mutta se siitä. Katsotaan, ollaanko huomenna yhtään viisaampia. 

Eilen oli pakko turvautua taas taikinaterapiaan ja innostuin leipomaan unikkopitkon ja ruisrinkeleitä. Unikkopitkon ohjeen löysin nostalgiakorteista. Kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta tälle ihanuudelle. Oikeasti tämä oli todella kaunis! Eikä makukaan ollut hassumpi. Unikonsiemenet narskuvat hauskasti hampaissa tätä syödessä ja sitruuna sekä hunaja tuovat tähän oman juttunsa. Tosin tytön kannattanee vältellä doping-testejä lähipäivinä, sillä unikonsiementen määrä on melkoinen :) 




Vaikka ohje kuulostaa työläälle monine vaiheineen, oli tämän leipominen kivaa. Aavistuksen aikaisemmin olisin voinut ottaa pitkon pois uunista, sillä tästä tuli hitusen kuiva. Kahvin kanssa nautittuna kelpaa kyllä vallan mainiosti. Huomenna ajattelin paistaa loput pitkosta köyhiksi ritareiksi.




Unikkopitko

20g hiivaa
2,5dl maitoa
runsas 8dl (runsas 480g) vehnäjauhoja
70g voita tai margariinia
1 muna 
0,75dl sokeria
jokunen kide suolaa
Vuokaan:
1rkl sulatettua voita tai margariinia
Voiteluun:
1 muna
Täyte:
0,5dl maitoa
1dl unikonsiemeniä
3rkl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori 

  Liuota hiiva tilkkaan (n.0,5dl)  lämmintä maitoa. Levitä jauhot leivinpaperille pellille ja lämmitä jauhoja hiukan 100 asteisessa uunissa. Kaada jauhot kulhoon, tee syvennys niihin. Kaada siihen hiivaseos, sirota jauhoja päälle, peitä kulho ja pane lämpimään, vedottomaan paikkaan 10 minuutiksi.
  Sulata rasva, kaada loppu maito päälle ja lämmitä haaleaksi. Sekoita se jauhojen kanssa. Lisää muna, sokeri ja suola. Alusta taikina. Pane se peitettynä nousemaan noin 20 minuutiksi. Lämmitä täytteen maito haaleaksi. Anna unikonsiementen turvota siinä noin 15 minuuttia. Lisää hunaja ja hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori unikonsiementen joukkoon. 
  Kauli taikina jauhotetulla leivinpöydällä levyksi (paksuus noin 0,5-1cm). Levitä täyte levylle ja kierrä taikina rullalle. Leikkaa rulla pitkittäin kahtia. Kierrä osat toistensa ympäri kierteeksi. Pane se pitkulaiseen, hyvin voideltuun vuokaan (n.1,5l).
  Anna pitkon nousta 20 minuuttia, voitele se vatkatulla munalla. Kypsennä noin 35 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Peitä pitko leivinpaperilla tai foliopalalla, jos pinta tummuu liikaa. Jäähdytä leivinliinan alla.









6 kommenttia:

  1. komeen näköinenhän tää on, nuo siemenet vaan hieman epäilyttää, entäpä jos moisen komeuden kanelisena pyöräyttäis, lurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanelinen versio kävi mullakin mielessä :) Täytyy ehdottomasti testata!

      Poista
  2. Huh, ompas täällä tapahtunut!! Onneksi olette kunnossa, peltiä kun saa aina uutta, ihmishenkiä ei!!!! <3
    Kirjoitinkin jo yhden postauksen tuohon polviasiaan, mutta ei kannata pelleillä sen asian kanssa. Minun vammani oli sellainen että sitä ei edes normiterveyskeskuslääkäri olisi pystynyt diagnosoimaan, koska ei näkynyt missään kuvissa tms. Urheilulääkäri tiesi silti heti mihin oireet viittasivat, ja oikeassahan tuo oli.

    VastaaPoista
  3. Mikä sulla siinä polvessa oli? Ei toki pakko oo kertoa, mutta kiinnostaa silti :)

    Autoasia onneksi etenee ja mies lähti just näyttämään autoa korjaamolle. Laittavat sieltä kuvat ja kustannusarvion vakuutusyhtiölle. Sen verran olivat jo päättäneet, että korvaavat vahingon, mutta kaikki muu on vielä auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli polvessa paksuuntuneita/tulehtuneita nivelpoimuja. Useimmille varmaan tuntematon asia, mutta tarkoittaa sitä, että polven sisäsivulle on jo sikiöaikana jäänyt ylimääräistä kudosta, jota kutsutaan nivelkalvopoimuksi. Poimu voi vaurioitua ja tulehtua esim. tapaturmassa. Poimu aiheuttaa kipua, mm. kyykistyessä ja välillä tuntuu että polvi pettää alta.
      Yleisin mutta välttämättä paras hoitokeino on leikkaus. Minä kävin leikattavana Helsingin Mehiläisessä. Menin sinne bussilla täältä Somerolta ja sitten kävelin bussiasemalta sairaalaan. Leikkauksen jälkeen lääkäri vaan totesi että polvesi oli niin huonossa kunnossa että kaiken järjen mukaan sillä ei olisi pitänyt pystyä edes kävelemään. Jatkuvaan kipuunkin ilmeisesti siis turtuu aika hyvin! :) Onneksi nyt on kaikki hyvin ja pääsee liikkumaan normaalisti.

      Poista
    2. Ohhoh! Melkoinen juttu. Onneksi kuitenkin saivat sun polven kuntoon. Sisukas sissi olet :)

      Poista