18. elokuuta 2012

Cheese got the looks

Oi... Voiko mikään olla niin hyvää kuin ensimmäiset omasta maasta nostetut potut? Miten ne voikaan maistua niin hyvältä? Perunoiden istutus jäi tänä vuonna vähän turhan myöhäiseen, eikä siemenpottuja sitten ollut enää saatavilla. Idättelin kaupan perunoista sopivan määrän ja löin perunat maahan vasta juhannuksen tienoilla. Mutta hyvin nuo tuntuu ehtivän silti. Aika pieniähän nuo vielä oli, joten saavat rauhassa kasvaa vielä jonkin aikaa.

Perunoiden seuraksi tein kaalikääryleitä. Tällä kertaa testiin pääsi Pirkan couscoustäytteiset kaalikääryleet. Olihan nuo ihan ok, mutta kyllä perinteiset vie voiton. Tuskin siis teen toiste. Vaikka täyte maistuikin erittäin suolaiselta, jäi valmiit kääryleet turhan suolattomiksi. 

Couscous-kaalikääryleet

1(n.1,5-2kg) kaali
vettä
1tl suolaa
Täyte:
1dl couscousia
1dl kaalin keitinlientä
100g salaattijuustokuutioita
50g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
400g jauhelihaa
1tl suolaa
0,5tl mustapippuria
1tl basilikaa tai oreganoa
Uunipannuun:
1dl yrttitomaattimurskaa
1dl kaalin keitinlientä
2rkl juoksevaa hunajaa
2-3rkl juoksevaa margariinia
Kastike:
1 pieni punasipuli
1rkl öljyä
3dl tomaattimurskaa
1rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 iso tomaatti
2-3rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna

  Koverra kaalin kova kanta pois. Kuumenna vesi isossa kattilassa. Lisää suola ja kaali. Keitä kaalia noin 20 minuuttia, kunnes lehdet ovat pehmenneet. Nosta kaali valumaan.
   Kypsennä couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna salaattijuustokuutiot, aurinkokuivattu tomaatti, kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet.
   Paahda jauheliha pannussa ja lisää joukkoon sipulit hetkeksi hautumaan. Sekoita lopuksi couscous, salaattijuusto ja aurinkokuivattu tomaatti kypsän jauhelihan joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla.
   Irrota kaalinlehdet leikkuulaudalle. Ohenna lehtiruodin paksuin kohta. Annostele täytettä runsas ruokalusikallinen jokaiselle lehdelle ja kääri tiukaksi kääryleeksi. Nosta kääryleet voideltuun vuokaan tai uunipannulle vierekkäin.
   Sekoita keskenään tomaattimurskaa, kaalin keitinlientä ja hunajaa. Valele kääryleet seoksella. Valuta päälle juoksevaa margariinia. Kypsennä kääryleitä 200 asteessa noin tunti. Valele välillä hunaja-tomaattiseoksella.
   Hienonna kuorittu punasipuli ja kiehauta kattilassa tilkassa öljyä. Kaada joukkoon tomaattimurska. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita kuuman kastikkeen joukkoon kuutioitu tomaatti ja hienonnettua basilikaa. Tarjoa kastike kääryleiden kanssa.


Innostuin vielä tekemään jälkiruokaakin, kun kaapista löytyi avattu maitojauhepakkaus, joka olisi syytä käyttää pois pikimmiten. Pakkauksen kyljessä oli erittäin helppo uunijuuston ohje ja sitä sitten tehtiin. Seuraksi hilloa ja kermavaahtoa, niin ei se muuta tarvi. Laitoin juuston vaan turhan pieneen vuokaan, joten kypsyminenkin vei vähän enemmän kuin ohjeessa.

Uunijuusto

7dl vettä
4dl maitojauhetta
2 kananmunaa
0,5tl suolaa
rasvaa vuoan voiteluun

  Sekoita maitojauhe veden joukkoon. Lisää kananmunat ja suola ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos voideltuun 1,5litran uunivuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa niin että juusto hyytyy. Aikaa menee noin 35-40 minuuttia. Tarjoa hillon, marjojen ja kermavaahdon kera.
  Halutessasi voit korvata veden 2 desillä kevytkermaa ja 5 desillä vettä.

4 kommenttia:

  1. Hehh.... uskotko, että meillä on ajoittain hyvinkin hauskaa tuon ukon kanssa, kun mietitään sopivia biisejä, biisien väännöksiä tai biisi-viittauksia otsikoiksi :) Just nyt ei tullut mitään sopivaa juustoaiheista biisiä mieleen, niin tartti vähän vääntää sanoja uuteen uskoon.

    VastaaPoista
  2. Tuo uunijuusto näyttää siltä, että sitä menisi meillä vatikaupalla :) Pian testaamaan!

    VastaaPoista
  3. Onhan tuo juusto hyvää, mutta ei se voita anopin ternimaidosta tekemää uunijuustoa. Mutta vallan mainio korvike tuo on :)

    VastaaPoista