4. elokuuta 2012

Tikusta asiaa

Sää ei oo ollut oikein suosiollinen mun grillailusuunnitelmille. Ajatuksena oli grillailla niin eilen kuin tänäänkin, mutta vesisateessa on hirmuisen vaikeaa saada puita syttymään. Tein eilen sitten ison kasan lihapullia, joista jätin osan tämän päivän vartaita varten. Kun kerran sää oli mitä oli, tein vartaat ja perunat tällä kertaa uunissa. Vartaiden ohje on Pirkasta, mutta perunoiden ohjeen alkuperää en tiedä. Molemmat ruoat oli ihan hyviä, mutta niin älyttömän täyttäviä, että tällä kertaa vähempi oli parempi....


Makkara-pyörykkävartaat
(4 varrasta)

2 grillimakkaraa tai 4 nakkia
1tlk(227g) ananasviipaleita mehussa
1 omena
8 viipaletta pekonia
8 lihapyörykkää
Voiteluun:
2rkl öljyä
0,5rkl soijaa
2tl sinappia
1tl timjamia
Lisäksi:
4 varrastikkua

  Pane varrastikut veteen likoamaan. Paloittele grillimakkarat neljään tai nakit kahteen osaan. Leikkaa ananasrenkaat puoliksi ja lohko kuorittu omena kahdeksaan osaan. Leikkaa pekoniviipaleet kahtia ja kierrä löysiksi rulliksi. Pujota kaikki ainekset vuorotellen vartaisiin.
   Sekoita öljy, soija, sinappi ja timjami keskenään ja voitele vartaat seoksella. Grillaa tai paista uunissa 225 asteessa 10 - 15 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa.

Juustoperunat grillissä tai uunissa
(5 nyyttiä)

n.800g keitettyjä uusia perunoita
3-4 kesäsipulia varsineen
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1pss(150g) juustoraastetta
2dl ruokakermaa
persiljaa tai ruohosipulia

  Viipaloi perunat ja hienonna sipuli sekä osa varsista. Leikkaa leivinpaperista ja foliosta 5 reilua palaa. Aseta leivinpaperipalat foliopalojen päälle. Lado niille perunaa, sipulia sekä mausteita. Kuumenna kerma ja juusto kattilassa. Kun juusto on sulanut, anna seoksen jäähtyä hieman. Kaada seos nyytteihin. Sulje nyytit ja kuumenna grillissä n.15 minuuttia tai 15-20 minuuttia 225-asteisessa uunissa. Avaa nyytit tarjoilua varten, ripota pinnalle persiljaa.
  Mä en muistanut laittaa leivinpaperia nyytteihin, mutta ainakin uunissa lämmitettäessä pelkkä foliokin riitti.




Bongasin muuten maitopurkin kyljestä, että Kauhajoen ruokamessut on taas piakkoin. Taisi olla 31.8.-2.9. Mä oon aina haaveillut käyväni siellä, mutta jotenkin ne on sitten aina jäänyt väliin. Jospa tänä vuonna aikataulut antaisi myöten. Mutta sillä suunnalla kulkevat menkää ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti