31. tammikuuta 2012

Makkaroiden maihinnousu

Munakello raksuttaa ja ruoka on vielä uunissa, mutta silti uskaltaudun siitä jo kirjoittamaan. Raakana se nimittäin ainakin näytti hyvältä. Eikä tuo ainesluettelokaan pahalta vaikuta. Uunissa muhii siis paprikainen Krakovanvuoka, jonka ohje löytyi tällä kertaa vanhasta Pirkasta. Ja näyttää kyseisiltä nettisivuiltakin löytyvän. Mun vuoan värimaailmasta tuli hieman rajoittuneempi kuin ohjeessa, kun tylsyyksissäni ostin vain punaista paprikaa. Eipä voi enää mitään.

Paprikainen Krakovanvuoka

4(n.500g) eriväristä paprikaa
5-6(n.300g) perunaa
3(n.300g) tomaattia
2(n.200g) sipulia
500g Krakovanmakkaraa
1-2 valkosipulinkynttä
3rkl oliiviöljyä
0,75tl suolaa
2tl kuivattua oreganoa TAI 2rkl tuoretta
mustapippuria

  Halkaise paprikat, poista siemenet ja viipaloi reiluiksi paloiksi. Kuori perunat ja halkaise ne. Leikkaa tomaatit ja sipuli lohkoiksi ja makkarat sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Viipaloi valkosipulinkynnet.
   Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja pyörittele paprikoita, sipuleita ja perunoita, kunnes ne kuullottuvat. Levitä kasvikset laakeaan uunivuokaan. Sekoita joukkoon mausteet. Kypsennä 225 asteessa uunissa 30 minuuttia.
   Lisää joukkoon makkarat ja jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia.


Jännä huomata, miten nuo ohjeet muuttuu vuosien saatossa. Tämäkin ohje oli mun mapissa hieman erilainen ja oon sen sinne kirjoittanut varmaan kymmenisen vuotta sitten. Siinä makkarat laitettiin heti pataan mukaan. Muissakin ohjeissa oon huomannut pieniä eroavaisuuksia. Vaikka tottahan nekin kehittyy koko ajan. Lopputulos lienee kuitenkin kokolailla samanlainen. Ainakin suunnilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti