9. syyskuuta 2014

Don't let it go to waste! - hävikkiherkkuna mustamakkara-sipulipiirakka

Hävikkiviikko on täällä taas! Hävikkiviikon aikana Kuluttajaliitto kumppaneineen kampanjoi ja jakaa tietoa ruokahävikin pienentämisen puolesta ja kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota omiin toimintatapoihinsa. Hävikkiviikkoa vietetään 8.-14.9.2014 ja siihen liittyvää infoa voit seurata vaikkapa Facebookissa tai Kuluttajaliiton sivuilta. Aiheeseen liittyen luin aamulla varsin positiivisen jutun tamperelaisesta kauppiaasta, joka lahjoittaa myymättä jääneet elintarvikkeet leipäjonojen asiakkaille. Kiitos Eviran, kun höllensi hieman sääntöjään. Se määrä, mikä syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin, on aivan käsittämätön! Jos ne kaatopaikan sijaan päätyvät sitä tarvitseville, on se loistava juttuun. Kunpa moni muukin kauppias toimisi samoin! 

Mutta jos sitten tuijottelisi hetken omaa napaa... Meidän jääkaappiin katsoessa olisi oikeasti syytä tehdä jotain. Jos ei muuta, niin ainakin käydä läpi mitä kaikkea jääkaapista löytyykään ja yrittää käyttää aineksia sieltä vanhemmasta päästä, etteivät sitten turhaa menisi pilalle. Ja ennen kuin heittää mitään pois, niin oikeasti haistella ja maistella, että onko jokin aines vielä syömäkelpoinen vai ei. Pakko tunnustaa, että turhan helposti nojaan purkkien päivämääriin, vaikkei se parasta ennen päiväys mikään tuomiopäivä olekaan. 

Pakko vielä myöntää, että niin innoissani kuin yleensä olenkin tällaisista tapahtumista, niin nyt tämä viikko osui mun kannalta hieman huonoon aikaan. En tiedä onko se tämä remppahommien tuoma stressi vai mikä, mutta nyt oon niin väsynyt, ettei uusien hävikkiherkkujen luominen oikein innosta. Yhden piirakan sentään sain pyöräytettyä päiväysvanhasta mozzarellasta ja muusta turhasta, mitä kaapista löytyi. Mutta yritän ajatella tämän niin, että parempi yrittää vähentää omalta osaltaan ruokahävikkiä ne loput 51 viikkoa, ei vain viikkoa vuodessa. Piirakasta tuli muuten aivan ok, mutta suolaa tämä olisi kaivannut. Syykin selvisi, sillä vasta nyt tajusin käyttäneeni pohjaan suolatonta voita. Sipuleillekin voisi pikkuripauksen suolaa laittaa, jos haluaa. Makkara jäi ehkä hitusen muiden makujen jalkoihin, joten tuota voi huoletta laittaa reilumminkin.




Mustamakkara-sipulipiiras

1dl perunasosejauhetta
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl vettä tai maitoa
n.100g voita sulatettuna
Täyte:
100g mustaamakkaraa
2 sipulia
tilkka öljyä
1tl punaista balsamicoa
ripaus mustapippuria
(0,5tl suolaa)
200g emmentaljuustoraastetta
1dl kermaa
1 kananmuna
1tl timjamia
1 pala mozzarellaa

  Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään. Lisää neste ja sulatettu rasva ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 
  Kuori sipulit, halkaise ja viipaloi. Ruskista sipulit kevyesti kauniin kullanruskeiksi tilkassa öljyä. Mausta balsamicolla ja mustapippurilla (ja halutessasi suolalla)
  Levitä puolet juustoraasteesta pohjalle. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki, lisää joukkoon loput juustot ja kerma. Mausta timjamilla. Levitä sipulit juustoraasteen päälle vuokaan, kaada juusto-munaseos pinnalle. Kuori mustamakkara ja murustele se piirakan pinnalle. Nostele täytteitä hieman sekaisin haarukalla. Viipaloi mozzarella ja levitä viipaleet pohjan päälle.
  Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa puolukkahillon, karviaischutneyn tai raikkaan salaatin kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti