12. kesäkuuta 2012

Cherry bomb

Lupaus olla leipomatta taisi tällä kertaa kestää pari päivää. Oho. Mutta enhän mä mitenkään voinut olla testaamatta yhtä kirsikkakakkuohjetta, kun kerrankin oli tuoreita kirsikoita tarjolla. Mä oon nimittäin aikaa sitten päättänyt, että sitten kun kirsikoita taas saa, niin tuo kakku tehdään. Ja olishan se ollut kamalaa, jos kirsikoita ei enää löytyisikään mistään ja taas joutuisi odotella vuoden tuon ohjeen kanssa. No, kakku on nyt tehty. Vielä kun joku sen söisi. Yhtään en muista, mistä ohje on alunperin lähtöisin, mutta hyvä ja suht helppo ohje oli. Eikä mitenkään ällömakeaa....

Kirsikkakakku

2 munaa
0,75dl sokeria
0,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
0,5tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
tilkka mehua
Täyte:
1tlk(n.200g) kermarahkaa tai vastaavaa
1tlk(200g) ranskankermaa tai kermaviiliä
2dl kuohukermaa
3rkl kirsikka- tai marjalikööriä
1-1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
6 liivatelehteä
0,5dl vettä
Pinnalle:
n.0,5l tuoreita kirsikoita
2dl punaista mehua
1dl hyytelösokeria

  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina irtopohjaiseen, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halk.22-24cm). Kypsennä 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Kostuta jäähtynyt pohja kevyesti mehulla.
  Anna liivatelehtien pehmitä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Liuota liivatteet 0,5 desiin kiehuvan kuumaa vettä. Anna jäähtyä hetken.
  Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka, kermaviili, sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja likööri keskenään. Lisää jäähtynyt liivateseos ja vatkattu kerma rahkaseokseen. Kaada täyte vuokaan jäähtyneen kakkupohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä muutama tunti.
  Halkaise kirsikat, poista kivet. Levitä kirsikat kermahyytelön päälle. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi varovasti kirsikoiden päälle. Anna kakun maustua viileässä muutamia tunteja tai yön yli.


Päivän ruoaksi suunnittelin possupihvejä sienikastikkeen ja riisin kera. Vähän luksusta arjen keskelle. Tämänkään ohjeen alkuperästä mulla ei ole mitään käsitystä.

Possupihvit ja sienikastike

4 possun ulkofileepihviä (ostin fileepalan ja leikkasin perhospihveiksi)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
öljyä paistamiseen
Sienikastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n.200g tuoreita herkkusieniä
1tl mustapippuria
1tl sinappia
1dl valkoviiniä
0,5dl ruokakermaa
tuoretta persiljaa hienonnettuna

  Ota pihvit lämpenemään hyvissä ajoin. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulisilppuja muutaman minuutin ajan.
  Viipaloi puhdistetut herkkusienet. Lisää sienet pannuun ja paista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.
  Lisää pippurit, sinappi, viini, kerma sekä persilja ja kiehauta kastike.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti